KILPAILUT

Vuoden kahvikilpailuja on järjestetty jo vuodesta 2017

Kilpailut ovat muodostuneet alalla tärkeäksi tunnustukseksi, ja monien paahtimoiden liikevaihto sekä brändin tunnettuus ovat kasvaneet voittojen ansiosta. Haluamme tarjota alustan kotimaisilla markkinoilla toimiville paahtimoille, tuoda näkyvyyttä kahvikulttuurille sekä lisätä arvostusta kahvin paahtamiseen. Se jos jokin on taitolaji!

Olemme laajentaneet kilpailuja myös muille osa-alueille, ja kilpailuja käydään seuraavissa kategorioissa: vuoden suodatinkahvi, kofeiiniton kahvi, Limited Edition -suodatinkahvi, espresso, tee ja kombucha. Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla palkitaan myös parhaat suklaat ja jäätelöt eri kategorioissa.

Helsinki Coffee Festivalin kilpailuja on järjestetty jo vuodesta 2017. Voit tutustua kilpailujen historiaan ja aikaisempien vuosien voittajiin alla.

Tuomaristot

Lue lisää jo julkaistuista tuomareista alla kohdasta “Tuomaristot 2025”.

Uudistuksia

Haluamme kehittää vuoden kahvikilpailuja entisestään. Vuoden suodatinkahvi -kilpailut perustettiin aikanaan tavoitteena, että kaikki saisivat parempaa kahvia. Haluammekin palata kilpailun alkuperäiseen tarkoitukseen ja nostaa esiin tasalaatuisia, laadukkaita kahveja, jotka sopivat niin sanotulle normaalille kuluttajalle. Vuoden suodatinkahvissa etsitään hyvää, tasapainoista paahtimon taidonnäytettä. Tästä syystä kilpailuun osallistuvan kahvin on oltava perinteiseen tyyliin ‘washed’ -prosessoitu, ilman lisättyjä aineita (co-ferment) tai lisäfermentointeja (anaerobinen jne.), ja raakakahvin kilohinta saa olla enintään 30 euroa/kg.

Vuoden suodatinkahvin rinnalla haluamme tuoda esiin myös huippulaatuisia ja niin sanottuja hifistelykahveja. Siksi loimme kilpailuun uuden Limited Edition -kategorian. Tässä sarjassa paahtimon taidonnäytteen voi viedä uudelle, jopa villille tasolle, ja kahvin tarina sekä prosessointitapa ovat osa pisteytystä. Muuten tässä kategoriassa ei ole rajoja – paahtimo voi heittäytyä rohkeasti luomaan uusia trendejä, kahvi-ilmiöitä ja makuelämyksiä.

Limited Edition -suodatinkahvikilpailut järjestetään tapahtuman aikana perjantaina 25.4., ja paahtimot pääsevät valmistamaan kilpailukahvinsa vapaavalintaisella tavalla.

Osallistu kilpailuihin

Jos yrityksesi haluaa osallistua kilpailuihin tai varata osastopaikan Pohjois-Euroopan suurimmilla kahvifestareilla sekä samaan aikaan järjestettävillä Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla, ota yhteyttä!

Kilpailuilmoittautuminen on alkanut. Tapahtumaan osallistuvat yritykset löytävät lisätietoa osallistumisesta sekä ilmoittautumislomakkeen osastojen infosivuilta.

Tuomaristot 2025:

VUODEN SUODATINKAHVI JA VUODEN KOFEIINTON SUODATINKAHVI TUOMARISTO

Anne Lunell

Päätuomari, Koppi Roastersin perustaja (SWE)

Anne Lunell on arvostettu kahvialan ammattilainen ja Koppi Coffee Roastersin perustaja. Entinen Ruotsin Barista- ja Brewers Cup -mestari, joka omistautuu kahvin laadulle ja kestävälle kehitykselle. Hän matkustaa ympäri maailmaa rakentaen pitkäaikaisia kumppanuuksia tuottajien kanssa ja toimii usein päätuomarina kansainvälisissä kahvikilpailuissa.

Jarno Peräkylä

Kahviammattilainen

Jarno Peräkylä on kokenut kahvialan ammattilainen ja kaksinkertainen Vuoden Barista -voittaja (2016, 2017). Jarnon intohimo erikoiskahvia kohtaan näkyy kaikessa hänen työssään. Kilpailutuomarina hän tuo mukanaan vuosien kokemuksen, tarkkuuden ja syvän ymmärryksen kahvinvalmistuksen eri osa-alueista. Hänen asiantunteva näkemyksensä ja silmänsä yksityiskohdille takaavat, että kilpailussa arvioidaan kahvin laatua tinkimättömällä ammattitaidolla.

Niko Olkkonen

Wilfan avainasiakaspäällikkö ja paahtimoasiakkuuksista vastaava

Niko Olkkonen on avainasiakaspäällikkö, joka vastaa paahtimoasiakkuuksista Wilfalla, joka toimii kilpailujen pääkumppanina. Hän arvostaa laatua yli kaiken, oli kyseessä sitten kahvi tai muu tuote. Niko nauttii uusien trendien testaamisesta, ja hänen makunsa on monipuolinen – paahtoasteella ei ole väliä, kunhan laatu on kohdallaan. Tämä on hänen kolmas tuomarointinsaHelsinki Coffee Festivaleilla.

Emmi Kinnunen

Markkinointipäällikkö

Emmi Kinnunen on markkinointipäällikkö, jolla on yli 10 vuoden kokemus kahvialalta. Hän on kouluttanut kahviammattilaisia ja suunnitellut kahvimarkkinointia, mutta nykyään kahvi on ennen kaikkea suuri nautinto. Emmi kuuluu siihen joukkoon, joka fiilistelee aamukahvia jo ennen nukkumaanmenoa. Hän nauttii erityisesti hyvästä, vaaleapaahtoisesta suodatinkahvista. Hän on aiemmin toiminut tuomarina yksittäisissä baristakilpailuissa.

Tommi Turunen

Siemasu Coffee Roasters toinen perustaja & Mock Brewers Cup Champion 2024

Tommi Turunen on Siemasu Coffee Roastersin toinen perustaja ja Mock Brewers Cup Champion 2024. Kahvi on hänelle intohimo, harrastus, elämäntyyli ja työ. Tämä on hänen ensimmäinen tuomarointikokemuksensa Helsinki Coffee Festivalin kahvikilpailuissa, mutta hän on aiemmin tuomaroinut Siemasu Challenge -kilpailuissa.

Joona Mäkinen

Teeasiantuntija

Joona Mäkinen on teeasiantuntija, tai kuten hän itse leikkisästi kutsuu itseään, "teekuiskaaja." Hänen suhteensa kahviin on kehittynyt vuosien varrella pelkästä heräämisjuomasta aidoksi intohimoksi. Hän lähestyy kahvia paljon samalla tavalla kuin teetä – kulttuuri, maku ja suutuntuma edellä. Joona juo myös paljon kofeiinitonta kahvia ja iloitsee niiden kasvaneesta laadusta. Tämä on hänen ensimmäinen tuomarointikokemuksensa, mutta hän on osallistunut erilaisiin etämaistelutapahtumiin.

Vuoden Limited Edition -suodatinkahvi 2025 ja Vuoden Espresso 2025 tuomaristot julkaistaan pian!

VUODEN TEE JA VUODEN KOMBUCHA TUOMARISTO

Marie Cazes

Tee-asiantuntija ja TAC tea sommelier®

Marie Cazes on teeasiantuntija ja Suomen ainoa sertifioitu TAC tea sommelier®. Hänelle tee on enemmän kuin vain juoma — se on monimuotoinen kulttuuri, josta voi oppia loputtomasti uutta. Marie haluaa olla mukana edistämässä teekulttuuria Suomessa. Hän tuomaroi teekilpailun vuonna 2024 ensimmäistä kertaa.

Juuso Viljanen

Uuttaja-blogin kahvi- ja teeharrastaja

Juuso Viljanen on Uuttaja-blogin kahvi- ja teeharrastaja. Hänen kiinnostuksensa teehen ja kombuchaan kehittyi kahviharrastuksen rinnalla, ja hän on perehtynyt irtoteehen, yrttihaudukkeisiin ja itämaisiin teeseremonioihin. Juuso on teen myötä myös löytänyt kiinnostuksen kombuchaan ja valmistanut itse omaa kombuchaa. Juuso on tuomaroinut teekilpailuja aiemmin, mutta tuomaroi tänä vuonna ensimmäistä kertaa kombuchakilpailunsa.

Noora Hinkka

Teen Ystävät ry:n puheenjohtaja

Noora Hinkka on Teen Ystävät ry:n puheenjohtaja. Hän on intohimoinen teeharrastaja, joka on ollut yhdistyksen jäsen vuodesta 2012 ja hallituksen jäsen vuodesta 2019. Tämä on hänen ensimmäinen tuomarointikokemuksensa, mutta hän oli mukana hauduttamassa teetä viime vuoden teekilpailussa.

Laura Kauppinen

Teenautiskelija ja -harrastaja

Laura Kauppinen on intohimoinen teeharrastaja, jonka kiinnostus teetä kohtaan kasvaa jatkuvasti. Tee on hänelle nautinto, jonka äärelle hän pysähtyy ja rauhoittuu. Teen valintaan vaikuttavat fiilis, mielentila, vuorokaudenaika ja vuodenaika, mutta aamunsa Laura aloittaa aina mustalla, vahvalla teellä. Tämä on hänen ensimmäinen tuomarointikokemuksensa teekilpailuissa.

Aniko Lehtinen

Toimittaja ja juoma-asiantuntija

Anikó Lehtinen on toimittaja ja juoma-asiantuntija, joka opettaa elämysalan opiskelijoita Laurea AMK:ssa, vetää aamuja Radio Helsingissä ja toimittaa Olutposti-lehteä. Anikó on kokenut juoma-ja ruokatuomari, ja omaa kansainvälisen BJCP-oluttuomari sertifikaatin.

VUODEN SUKLAA TUOMARISTO

Meri-Tuuli Väntsi

Catering-yrittäjä & kokki Lucky Tart

Meri-Tuuli Väntsi on catering-yrittäjä ja kokki Lucky Tart -yrityksestä. Makea ei häntä houkuta, mutta laadukas pala suklaata kahvin kanssa tekee poikkeuksen. Hän on aiemmin tuomaroinut espressoja ja pitää Helsinki Coffee Festivalia sekä Jäätelö- ja suklaakarnevaaleja vuoden ruokakalenterin kohokohtana.

Markus Hurskainen

Culinary Lead @Arla Pro & Ravintola- ja leipomokonsultti

Markus Hurskainen on Culinary Lead @Arla Pro ja ravintola- sekä leipomokonsultti. Suklaa on hänelle intohimon kohde ja leivonnan monikäyttöinen suosikki. Markus on toiminut tuomarina useissa kilpailuissa, mukaan lukien Koko Suomi leipoo -tuomaristossa kahdeksan kauden ajan sekä aiemmissa suklaa- ja jäätelökilpailut.

Sasu Laukkonen

Keittiömestari & veitsivelho

Sasu Laukkonen on keittiömestari ja "veitsivelho", joka tunnetaan suklaan suurkuluttajana. Hän nauttii suklaan monipuolisuudesta ja on toiminut tuomarina useissa suklaakilpailuissa.

Mariaana Nelimarkka

Ruokatoimittaja

Mariaana Nelimarkka on ruokatoimittaja ja tumman suklaan ystävä. Hänen sydämensä valloittaa erityisesti katkeran tumman suklaan ja merisuolan yhdistelmä. Hän nauttii suklaan monista hyvistä puolista – myös sen lempeästä vaikutuksesta verenpaineeseen.

Kati Pohja

Ruokatoimittaja, -tuottaja & -stylisti

Kati Pohja on ruokatoimittaja, -tuottaja ja -stylisti sekä Ruokatoimittajat Ry:n puheenjohtaja. Katille suklaa on ensisijaisesti keittiön monipuolinen raaka-aine. Jäätelö puolestaan kuuluu hänen arkeensa – pakastimessa on aina vaniljajätskiä, joka nautitaan kahvin kanssa. Kati on aiemmin osallistunut useisiin raateihin.

Miki Puikkonen

Äffän ravintoloitsija & keittiömestari

Miki Puikkonen on Äffän ravintoloitsija ja keittiömestari, jolle suklaa on ykkösraaka-aine jälkiruoissa – jopa marjat ja syksyn omenat jäävät kakkoseksi. Suklaan moniulotteinen makumaailma ja monikäyttöisyys kiehtovat Mikkiä, ja sen työstäminen on hänelle yhtä aikaa palkitsevaa ja haasteellista. Makean ystävänä suklaa on hänelle erityisen tärkeää. Hän on aiemmin tuomaroinut jäätelöitä, mutta osallistuu nyt ensimmäistä kertaa suklaatuomarina.

Vuoden Jäätelö 2025 tuomaristo julkaistaan pian!

Katso kilpailujen voittajat vuosien varrelta:

KILPAILUKATEGORIAT 2025


KAHVIT


Vuoden Suodatinkahvi

Vuoden Kofeiiniton Suodatinkahvi

Vuoden Limited Edition - Suodatinkahvi

Vuoden Espresso

TEET & KOMBUCHA


Vuoden Vihreä Tee

Vuoden Musta Tee

Vuoden Valkoinen Tee

Vuoden Maustettu Tee

Vuoden Kombucha


SUKLAAT


Vuoden Suklaalevy

Vuoden Vegaaninen Suklaalevy

Vuoden Praliini

Vuoden Vegaaninen Praliini

JÄÄTELÖT


Vuoden Jäätelö

Vuoden Vegaaninen Jäätelö

Vuoden Gelato

Vuoden Vegaaninen Gelato

Vuoden Sorbetti 25.4.

TIEDOTE 04/2024:

Vuoden parhaimmat suodatinkahvit, kofeiinittomat kahvit, suklaat, kombuchat ja teet palkittiin

‍Pohjois-Euroopan suurimmilla kahvifestivaaleilla Helsinki Coffee Festivaleilla ja Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla palkittiin tänään 19.4. vuoden suodatinkahvit, kofeiinittomat kahvit, suklaat neljässä eri kategoriassa, teet kolmessa eri kategoriassa sekä kombuchat. Vuoden suodatinkahvi valittiin kahdeksatta kertaa.

‍Tänä vuonnakin moni suodatinkahvikilpailun kahvi tuli Kolumbiasta. Sekä suodatin että kofeiinittoman kahvin kolmen parhaan joukossa loistaa kolumbialaiset kahvit. Ainoastaan yksi top 3 -kahveista tuli Hondurasista.

Paras suodatinkahvi paahdetaan Helsingissä ja kofeiiniton Espoossa

Tuomaristo valitsi vuoden suodatinkahvit 22 eri paahtimon kahvien joukosta. Voittajiksi julistettiin helsinkiläisen pienpaahtimon Good Life Coffee Roastersin kolumbialainen Monteblanco, mixed process by Rodrigo Sanchez -kahvi. Vuoden kofeiinittomaksi kahviksi valittiin espoolaisen pienpaahtimo Espoon Kahvipaahtimon El Placer - Sebastian Ramirez's - Red Fruits decaf -kahvi.

Kofeiinittomissa kahveissa kilpaili 17 eri kahvia, mikä on 20 % enemmän kuin viime vuonna. Kofeiinittomien kahvien suosio kasvaa ja kahvit ovat yhä laadukkaampia.

Tuomaristo arvioi kahvien makeutta, tasapainoa, makua ja jälkimakua. Tuomarit maistelivat kahvit sokkona. Raati koostui kahvin ammattilaisista sekä ruoka-alan vaikuttajista, johon kuuluivat barista Noora Ikonen, kahviammattilainen Matias Merikukka sekä kahvikilpailun pääyhteistyökumppanin Wilfan edustajat kahvilaiteasiantuntija Niko Olkkonen.

Suodatinkahvit sekä kofeiinittomat kahvit kilpailussa valmisti puolueeton ammattibarista. Kahvien tasalaatuisuuden ja samanlaisien valmistusolosuhteiden varmistamiseksi kilpailukahvit valmistettiin Wilfan Black Performance -keittimellä ja kahvipavut jauhettiin Wilfan Uniform -myllyillä. Valmistustapa valittiin niin, että kotioloissa pääsee samanlaisiin makuelämyksiin helposti maistelemaan vuoden suodatinkahvia.

Vuoden suodatinkahvi

1. Monteblanco, mixed process by Rodrigo Sanchez, Columbia, Good Life Coffee Roasters, Helsinki

2. Heimar Collazos, Gesha, Colombia, Porin Paahtimo, Pori

3. Lykke Can - Ignacio Sosa, Honduras, Lykke Kahvitilat, Kuopio

Vuoden kofeiiniton kahvi

1. El Placer - Sebastian Ramirez's - Red Fruits decaf, Kolumbia, Espoon Kahvipaahtimo, Espoo

2. Kesämäki, Kolumbia, Lehmus Roastery, Lappeenranta

3. Nap Queen, Kolumbia, Johan & Nyström, Helsinki/Tukholma

“Kovatasoinen kilpailu, laadukkaampia kahveja kuin viime vuonna. Tiukka skaba ja moni kahvi sai korkeat pisteet”, kuvailee tuomari Matias Merikukka suodatinkahvikilpailun tasoa.

“Molemmissa kahvikilpailuissa mukana oli rohkeita kahveja, jotka yllättivät positiivisesti! Viisi vuotta sitten maistoi selkeästi, mikä kahveista oli kofeiiniton. Nykyään nähdään enemmän aikaa ja vaivaa kofeiinittomiin kahveihin”, kuvailee tuomari Niko Olkkonen.

“Huomaa että on panostettu kofeiinittomiin kahveihin. Taso selkeästi nousee koko ajan. Ei erottaisi, ovatko nämä kofeiinittomia kahveja vai kofeiinillisia”,  kuvailee tuomari Noora Ikonen.

Vuoden kombuchat valittiin 10 eri tuotteen joukosta

Kombuchatuomareina toimivat huippukokki Sasu Laukkonen, teeasiantuntija Jarkko Myllykangas sekä Teenystävät ry:n puheenjohtaja Petra Tandefelt.

Vuoden kombucha

1. Green Apple, Ohakune

2. Lime Time, The Good Guys Kombucha

3. Mandarin & Yuzu, Rudy's Kombucha

Vuoden teet valittiin kolmessa eri kategoriassa: musta, vihreä ja maustettu tee

Vuoden mustassa teessä kilpailu viisi eri teetä, vihreässä kuusi eri teetä sekä maustetussa seitsemän. Teekilpailun tuomareina olivat teeasiantuntijat Marie Cazes ja Jarkko Myllykangas sekä Teenystävät ry:n puheenjohtaja Petra Tandefelt.

Vuoden vihreä tee

1. Sejak AAA, Teepolku Oy

2. Grazy Diamond, Paahtimo Papu

3. Sencha Vihreä tee, Inka Paahtimo

Vuoden musta tee

1. Moon child, Paahtimo Papu

2. Mei Zhan Jin Jun Mei, Teepolku

3. Forsman Tee, Red Specialty, Aaro Forsman

Vuoden maustettu tee

1. Appelsiini Musta tee, Inka Paahtimo

2. Litsitee, Teepolku

3. Kuutostee, inkivääri-eukalyptus, Lehmus Roastery

Vuoden suklaalevy, vegaaninen suklaalevy, vuoden praliini ja vegaaninen praliini valittiin myös Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla.

‍Vuoden suklaa -tuomareina toimivat huippukokki Sasu Laukkonen, ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäki, ruokatoimittaja Mariaana Nelimarkka sekä jälkiruoka-asiantuntija Miiro Tähti. 

Vuoden suklaat on valittu vuodesta 2019 Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla. Tänä vuonna kisassa oli neljä eri kategoriaa vuoden suklaalevy (20 eri levyä), vuoden praliini (15 eri suklaata), vuoden vegaaninen suklaalevy (18 eri levyä) sekä vuoden vegaaninen praliini (13 suklaata).

Vuoden suklaalevy

1. Maldon merisuola - Paahdettu valkosuklaa, Vanhankaupungin Suklaa

2. Wild Blueberry, Goodio

3. Caramel, Xocolab

Vuoden vegaaninen suklaalevy

1. Vadelmasuklaa, Vanhankaupungin Suklaa

2. Alkuperä tumma suklaa Meksiko 66%, Xocolab

3. Dark chocolate-raspberries, Billnäs Chocolate Factory

Vuoden praliini

1. White chocolate-passion fruit, Billnäs Chocolate Factory

2. Maitosuklaa & Ruskea voi, Vanhankaupungin Suklaa

3. Guava Caramel, Xocolab

Vuoden vegaaninen praliini

1. Passiohedelmä, Vanhankaupungin Suklaa

2. Kookos caramel, Xocolab

3. Tumma suklaa appelsiini konvehti, Joy4Food

Vuoden parhaimmat espressot ja jäätelöt eri kategorioissa palkittiin

‍Pohjois-Euroopan suurimmilla kahvifestivaaleilla Helsinki Coffee Festivaleilla ja Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla palkittiin tänään 19.4. myös vuoden espressot sekä vuoden jäätelöt eri kategoriassa. Vuoden espresso valittiin kahdeksatta kertaa.

Paras espresso paahdetaan Espoossa

Tuomaristo valitsi vuoden espressot 17 eri paahtimon kahvien joukosta. Voittajiksi julistettiin espoolaisen pienpaahtimon Espoon Kahvipaahtimon etiopialainen  

Tuomaristo arvioi kahvien ja teen makeutta, tasapainoa, makua ja jälkimakua. Tuomarit maistelivat kahvit sokkona. Raati koostui kahvin ammattilaisista paahtimon omistaja, vuoden nuori kahvivaikuttaja 2023 Kimia Bergesonista, barista Noora Ikosesta, kahvitutkija Tia Mäkisestä sekä kahviammattilainen John Söderlundista.

Osa kilpailijoista valmisti espressot osastoillaan ja osa La Marzoccon tarjoamalla espressolaitteella.

Vuoden espresso

1. Dukamo Family - Natural Dry Anaerobic, Espoon Kahvipaahtimo, Espoo

2. Etiopia Natural, Inka Paahtimo, Helsinki

3. Edilson Mamian Pink bourbon natural, Colombia, Pirkanmaan Paahtimo

Tuomarit pitivät espressojen valikoimaa vaihtelevana.

”Kisakahveista löytyy espressoja kaikkien makuun”, sanoo tuomari Tia Mäkinen.

”Mukana oli paljon kiinnostavia espressoja!” kertoo tuomari Kimia Bergeson.

”Hapokkuus oli vahvasti läsnä! Klassisesta espressosta mentiin new age -tyyliin, porukka lähtenyt rohkeasti myös klassisilla espressoilla mukaan", kuvailee tuomari John Söderlund.

”Selkeämmät erot kuin suodatinkahveissa, isompi skaala laidasta laitaan", kuvailee Noora Ikonen, joka toimi tuomarina myös vuoden suodatinkahvi ja kofeiiniton kahvi kilpailuissa.

Voittajaespressoa tuomarit ylistivät voittajaespressoa sanoilla “Maut olivat hienosti hallinnassa”, sanoo Söderlund ja “Todella makea alku ja jäi ihanan pehmeä jälkimaku”, kuvailee Bergeson.

Vuoden jäätelöt valittiin kolmessa eri kategoriassa

Vuoden jäätelö -tuomareina toimivat toimittaja, olutsommelier Maria Markus, ruokatoimittaja Mariaana Nelimarkka, yrittäjä, keittiömestari Miki Puikkonen sekä Robert's Coffeen gelatomestari Toni Sinkkonen.

Vuoden jäätelö -kilpailuissa kisattiin kolmessa eri kategoriassa:

vuoden jäätelö - 13 eri jäätelöä 

vuoden gelato - 14 eri jäätelöä

vuoden sorbetti - 13 eri jäätelöä

Tuomarit maistelivat jäätelöitä sokkona ja arvioivat niiden koostumusta, makua, jälkimakua ja ulkonäköä. Vuoden jäätelöt on valittu vuodesta 2019 Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla.

Vuoden jäätelö

1. Lakritsijäätelö, Pappagallo

2. Sweet Santa Kaurakaneli, Sweet Santa

3. Kuningatarkermajäätelö, Närpiön Jäätelötehdas

Vuoden gelato

1. Pistachio, Cafetoria Roastery

2. Suklaa-hasselpähkinä-nutella!, Gelato Laurentius

3. Paahdettu voi-valkosuklaagelato, Art Gelato

Vuoden sorbetti

1. Mango-Passion fruit sorbet with Orange blossom honey, Cafetoria Roastery

2. Mangosorbetti, Pappagallo

3. Melonisorbetti, Dream caffe / Gelato Laurentius

“Hyvälaatuisia jäätelöitä. Oli helppo valita parhaat. Joukossa oli myös yllättäviä ja riitasointuisiakin makuja”, kuvailee tuomari Mariaana Nelimarkka.

“Hienoa, että tullut jäätelöihin trendikkäästi värejä. Vahvoja punaisen ja keltaisen sävyjä. Maut ovat vahvistuneet ja korostuneet nyt, mikä on hienoa”, kuvailee tuomari Miki Puikkonen.

“Hyvä taso, laatutuotteita, intensiivisiä makuja. Myös yllättäviä makuja, mitä ennen en ole maistanut, erityisesti sorbeteissa”, kuvailee tuomari Maria Markus.

TIEDOTE 04/2023:

Vuoden parhaimmat suodatinkahvit, kofeiinittomat kahvit, suklaa, jäätelö ja kombucha palkittiin

Pohjois-Euroopan suurimmilla kahvifestivaaleilla Helsinki Coffee Festivaleilla ja Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla palkittiin tänään 21.4. vuoden suodatinkahvit, kofeiinittomat kahvit, kombucha, jäätelöt sekä suklaat. Vuoden suodatinkahvi valittiin seitsemättä kertaa, kofeiiniton ja kombucha ensimmäistä kertaa.

Tänä vuonna kahvikilpailu oli kolumbialaisten kahvien juhlaa. Sekä suodatin että kofeiinittomassa kahvissa kolmen parhaan joukosta löytyy kolumbialaisia, Suomessa paahdettuja kahveja.

Paras suodatinkahvi paahdetaan Lappeenrannassa ja kofeiiniton Helsingissä

Tuomaristo valitsi vuoden kahvit 20 eri paahtimon kahvien joukosta. Voittajiksi julistettiin suodatinkahveista lappeenrantalaisen pienpaahtimon Lehmus Roasteryn kolumbialainen Erikoispaahto, Kolumbia Pitalito Huila, Red bourbon arabica -kahvi. Vuoden kofeiinittomaksi kahviksi valittiin helsinkiläisen pienpaahtimo Good Life Coffeen La Serrania Decaf, Colombia. Kofeiinittomissa kahveissa kilpaili 14 eri kahvia.

‍Tuomaristo arvioi kahvien makeutta, tasapainoa ja jälkimakua sekä antoivat kaikille kahveille yleisarvosanan. Tuomarit maistelivat kahvit sokkona. Raati koostui kahvin ammattilaisista sekä ruoka-alan vaikuttajista, johon kuuluivat ravintoloitsija Markus Hurskainen, kahviammattilainen Matias Merikukka, Ekbergin konditorian tuotantopäällikkö Sergei Muratov sekä kahvikilpailun pääyhteistyökumppanin Wilfan edustajat kahvilaiteasiantuntija Niko Olkkonen ja Anna Willberg.

Suodatinkahvit sekä kofeiinittomat kahvit kilpailussa valmisti puolueeton ammattibarista. Kahvien tasalaatuisuuden ja samanlaisien valmistusolosuhteiden varmistamiseksi kilpailukahvit valmistettiin Wilfan Black Performance -keittimellä ja kahvipavut jauhettiin Wilfan Uniform -myllyillä. Valmistustapa valittiin niin, että kotioloissa pääsee samanlaisiin makuelämyksiin helposti maistelemaan vuoden suodatinkahvia.

Vuoden suodatinkahvi

1. Erikoispaahto, Kolumbia Pitalito Huila, Lehmus Roastery, Lappeenranta

2. Sweet & Funky, Country Colombia Nestor Lasso, Kaffa Roastery, Helsinki

3. Rwanda single origin, Lovisa Kafferosteri, Loviisa

Vuoden kofeiiniton kahvi

1. La Serrania Decaf, Colombia, Good Life Coffee, Helsinki

2. Kofeiiniton luomukahvi (Honduras), Paahtimo Papu, Jyväskylä

3. Cafe del Micay kofeiiniton, Kolumbia, Kahwe, Tampere

“Suodatinkahvikilpailussa oli todella kova taso ja erittäin laadukkaita kahveja”, kertoo tuomari Matias Merikukka.

“Kofeiinittomissa kahveissa oli yllättävää, kuinka hyviltä ne maistui. Maistuivat laadukkailta kahveilta”, yksi tuomareista Anna Willberg kertoo.

Vuoden kombuchat valittiin 10 eri tuotteen joukosta.

Vuoden kombucha

1. Blueberry Pie, Ohakune Kombucha, Espoo

2. Fresh ginger kombucha, Good Guys Kombucha, Tampere

3. Nokkonen, Nokkos Company, Helsinki

Vuoden jäätelö, vegaaninen jäätelö, suklaa ja vegaaninen suklaa valittiin myös Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla

Vuoden jäätelö -kilpailussa tasan samat pisteet sai saman yrityksen kaksi eri gelatomakua pistaasi sekä valkosuklaa pistaasi. Vuoden jäätelöt ja suklaat valitsi ravintola- ja leipomoalan yrittäjä Markus Hurskainen ruokatoimittaja Satu Koivisto, ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäki. Vuoden jäätelössä kilpaili 9 eri jäätelöä, vegaanisessa jäätelössä 11. Vuoden suklaassa kilpaili 14 eri suklaata ja 15 eri vegaanista suklaata.

Vuoden jäätelö

1. White chocolate variegated pistachio sekä pistaasi (gelato), Il Duo

2. Lakritsi-Sitruuna jäätelö, Sweet Santa

3. Chocolate Caramel almond, Friidu

‍Vuoden vegaaninen jäätelö

1. Mansikka (gelato), Kahvitupa Laurentius,

2. Salty caramel with roasted almonds, Naturli

3. Sitruuna (gelato), Il Duo

‍Vuoden suklaa

1. Choco Deli, Milk Chocolate 35% Liquorice

2. Kalamansi sitrus konvehti, Xocolab

3. Paahdettu karamelli konvehti / roasted caramel praline, Chocosomnia

Vuoden vegaaninen suklaa

1. Mustaherukka konvehti, Xocolab

2. Orange & Almond, Choco Deli

3. Tummasuklaa-karpalolevy, Chocosomnia

Vuoden parhaimmat espressot, teet ja paahtimo palkittiin

Pohjois-Euroopan suurin kahvifestivaali Helsinki Coffee Festival ja vuoden herkullisin tapahtuma Jäätelö- ja suklaakarnevaali teki yleisöennätyksen ja Kaapelitehdas täyttyi viikonloppuna yli 10 000 kävijästä. Tapahtumassa palkittiin myös vuoden espresso, teet eri kategorioissa, vuoden paahtimo ja nuori kahvivaikuttaja. 

Viikonlopun aikana palkittiin vuoden kahveja, teetä, kombuchoita, jäätelöitä ja suklaita. vuoden suodatinkahvit, kofeiinittomat kahvit, kombucha, jäätelöt sekä suklaat.

Paras espresso paahdetaan Pirkanmaalla

Tuomaristo valitsi vuoden espressot 16 eri paahtimon kahvien joukosta. Voittajiksi julistettiin tamperelainen pienpaahtimon Pirkanmaan paahtimon kolumbialainen Edilson Mamian, Kolumbia -kahvi. Vuoden vihreäksi teeksi valittiin Kiri -niminen helsinkiläisen Théhuoneen tee. Vuoden mustaksi teeksi valittiin lappeenrantalaisen Makea Coffeen Darjeeling FTGFOP.

Tuomaristo arvioi kahvien ja teen makeutta, tasapainoa ja jälkimakua sekä antoivat kaikille kahveille yleisarvosanan. Tuomarit maistelivat kahvit ja teet sokkona. Raati koostui kahvin ammattilaisista sekä ruoka-alan vaikuttajista. 

Espressokilpailun tuomareina olivat kahviammattilainen, Unroastedin perustaja Alexandre Figueiredo, musiikkialan vaikuttaja, kahviharrastaja Juhani Merimaa, Sekel Bar & Restaurantin ravintoloitsija ja sommelier Linda Stenman-Langhoff, Mestarikokki Sasu Laukkonen ja Ekbergin konditorian tuotantopäällikkö Sergei Muratov.

Teekilpailun tuomareina olivat teeasiantuntija Jarkko Myllykangas, Sekel Bar & Restaurantin ravintolitsija ja sommelier Linda Stenman-Langhoff, ruokatoimittaja Mariaana Nelimarkka, Mestarikokki Sasu Laukkonen ja Ekbergin konditorian tuotantopäällikkö Sergei Muratov.

Tee- ja kahviyritykset valmistivat espressot ja teet osastoillaan. Vihreässä teessä kilpaili kahdeksan, mustassa seitsemän ja maustetussa teessä yhdeksän eri teetä.

‍Vuoden espresso

1. Edilson Mamian, Kolumbia, Pirkanmaan paahtimo

2. Nestor Lasso, Kolumbia, Kaffa Roastery

3. Brazil Bob-o-link, Johan & Nyström

‍Vuoden vihreä tee

1. Kiri, Théhuone

2. Wu Feng Mao Jian, Kiina, Teepolku

3. Kuutostee, Lehmus Roastery

‍Vuoden musta tee

1. Darjeeling FTGFOP, Makea Coffee

2. Darjeeling Marybong, Johan & Nyström

3. Jin Jun Mei, Théhuone

‍Vuoden maustettu tee

1. Grand Old Rose, Paahtimo Papu

2. White Apricot, Théhuone

3. Satsuma Sencha, Teepolku

Perjantaiaamuna julkistettiin suodatinkahvin, kofeiinittoman kahvin, kombuchan, jäätelön ja suklaan voittajat. Muissa kategorioissa palkittiin viikonlopun aikana ja sunnuntaina selvisi vuoden 2023 vuoden paahtimo. Vuoden paahtimo 2023 on helsinkiläinen pienpaahtimo Kaffa Roastery, joka pärjäsi vuoden suodatinkahvi ja espressokilpailuissa sekä yleisöäänestyksessä ja paahtimopitchauksessa.

Vuoden paahtimon valintaan vaikuttaa sijoitus vuoden suodatinkahvissa (40 %), espressossa (40 %), paahtimopitchauksessa (10 %) sekä yleisöäänestyksessä (10 %).

‍Vuoden paahtimo

1. Kaffa Roastery, Helsinki

2. Lehmus Roastery, Lappeenranta

3. Good Life Coffee, Helsinki

Vuoden kahvivaikuttaja on valittu tapahtumassa vuodesta 2018 ja nykyään tapahtumassa halutaan nostaa yhä enemmän nuoria alan ammattilaisia. Vuoden nuori kahvivaikuttaja palkittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Kilpailun voittaja valitaan yleisöäänestyksen perusteella.

Vuoden nuori kahvivaikuttaja

1. Kimia Bergeson

2. Markus Ketola

3. Simo Niiranen

TIEDOTE 04/2022:

Vuoden parhaimmat kahvit ja teet on valittu‍

Pohjois-Euroopan suurimmilla kahvifestivaaleilla Helsinki Coffee Festivaleilla valittiin tänään 22.4. vuoden suodatinkahvit, espressot, mustat sekä vihreät teet. Vuoden suodatinkahvi valittiin kuudetta kertaa ja vuoden espresso neljättä kertaa, vuoden musta tee toista kertaa ja vihreä tee ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna kilpailussa oli mukana eniten kahveja Kolumbiasta ja Etiopiasta.

Paras suodatinkahvi paahdetaan Porissa ja espresso Lappeenrannassa

Tuomaristo valitsi vuoden kahvit 13 eri paahtimon kahvien joukosta. Voittajiksi julistettiin suodatinkahveista porilaisen pienpaahtimon Porin paahtimon kolumbialainen Edilson Mamian, (Pink Bourbon natural) -kahvi. Vuoden espressoksi valittiin lappeenrantalaisen pienpaahtimo Makea Coffeen etiopialainen Halo Beriti, Etiopia. 

‍Tuomaristo arvioi kahvien makeutta, tasapainoa ja jälkimakua sekä antoivat kaikille kahveille yleisarvosanan. Tuomarit maistelivat kahvit sokkona. Raati koostui kahvin ammattilaisista sekä ruoka-alan vaikuttajista, johon kuuluivat ravintoloitsija Markus Hurskainen, baristamestari ja erikoiskahvikonsultti Jarno Peräkylä, Uuttaja-blogin pitäjä Juuso Viljanen, sekä ravintoloitsija Maiju Åstedt.

‍Kaikki osallistujapaahtimot valmistivat suodatinkahvit valitsemallaan tavalla osastoillaan. ‍

Vuoden suodatinkahvi

‍1. Edilson Mamian, (Pink Bourbon natural), Kolumbia, Porin paahtimo

2. El Salvador Cacahuatique, Kahwe Roastery Tampereelta

3. Bomba de Fruta - Kolumbia, Rost CO. Helsingistä

“Suodatinkahvikilpailu oli tasaväkinen. Kahvin eli raaka-aineen sekä sen valmistuksen eli uuton laaduissa oli paljon eroja. Espressokilpailussa oli paljon hajontaa tummasta vaaleaan paahtoon. Voittaneet kahvit pärjäsivät parhaiten kisan kriteerien puittessa eli makeudessa, tasapainossa ja jälkimaussa”, kertoo tuomari Jarno Peräkylä.

“Voittajasuodatinkahvi on makea, hedelmäinen ja hienostunut. Kaikki kahvimarjan hedelmäisyys on saatu tähän kahvipapuun, siinä on hedelmäkarkkimaisuutta”, sanoo Porin paahtimon Teijo Villa.

Vuoden espresso

‍1. Halo Beriti, Etiopia, Makea Coffee Lappeenrannasta

2. Edilson Mamian, Kolumbia, Pirkanmaan paahtimo

3. Limited Las Lajas Costa Rica, Lehmus Roastery Lappeenrannasta

“Voittajaespresso on hyvin vaaleapaahteinen mutta äärimmäisen monipuolinen, siinä on runsaasti makua, maitosuklaista meininkiä, metsämarjaa, trooppista hedelmää ja rommisuutta”, kuvailee Makea Coffeen Visa Tuovinen.

Vuoden nuori kahvivaikuttaja

1. Anna Siitari

2. Kimia Bergeson

3. Tia Mäkinen

Vuoden mustassa teessä kilpaili 8 eri teetä ja vihreässä teessä 7 eri yrityksen teetä. 

Vuoden musta tee

1. Cha Assam, Pirkanmaan paahtimo

2. Dear Tea Society – Daring Dorothy, Johan & Nyström

3. Cha Nilgiri, Porin paahtimo

Vuoden vihreä tee

1. Dear Tea Society – Cool Miss Green, Johan & Nyström

2. Kuutostee, inkivääri-eukalyptus, Lehmus Roastery

3. Japan Fukamushi Sencha TOKUJO, Théhuone

“Mustan teekategorian voittaja on laadukas luomutee Assamin alueelta, joka on sopivan tuhti ja voimakas sekä maltainen”, kertoo Pekka Heinonen Pirkanmaan paahtimosta.‍

“Voittaja vihreä tee on raikas luomutee, jonka valloittavaa luonnetta täydentävät mango ja tyrni”, kuvailee Ville Salo Johan & Nyströmiltä.

“Teen arviointi oli haastavaa ja maut vaihtelivat suuresti”, kertoo tuomari Peräkylä.

Vuoden kahvit, espressot sekä teet ovat hankittavissa kahvifestivaaleilta niin kauan kuin tuotteita riittää. Vuoden 2022 suodatinkahvi, espresso, musta ja vihreä tee valittiin paahtimoiden ja teeyritysten kesken, jotka osallistuvat Helsinki Coffee Festivaleille ja joiden tuotteita on saatavilla Suomen markkinoilla.

TIEDOTE 04/2021:

Vuoden parhaimmat suodatinkahvit on valittu‍

‍Pohjois-Euroopan suurin kahvifestivaali Helsinki Coffee Festival järjesti jälleen vuoden suodatinkahvikilpailut ilman yleisöä koronatilanteen vuoksi. Vuoden suodatinkahvi valittiin viidettä kertaa 19 eri paahtimon kahvin joukosta.

Helsinki Coffee Festivalilla  on perinteisesti valittu vuoden suodatinkahvi, espresso sekä tee. Koronapandemian vuoksi vuoden suodatinkahvi valittiin toista kertaa ilman yleisöä.  Suodatinkahvikilpailussa kilpaili 19 eri kahvia. Ensi vuonna kilpailu järjestetään Helsinki Coffee Festivalilla 22.-24.4.2022. Tänä vuonna kilpailussa oli mukana laajin valikoima kahvin alkuperämaita. Eniten kilpailussa oli kahveja Etiopiasta ja Kolumbiasta, lisäksi mukana oli kahveja Boliviasta, Brasiliasta, Ecuadorista,  Costa Ricasta, Keniasta, Laosista, Nicaraguasta ja Perusta.

"Hienoa, että kilpailussa oli mukana tasokkaita kahveja. Kahvien yleistaso oli hyvä, oli marjaisia ja hedelmäisiä kahveja sekä hapokkuutta", sanoo yksi tuomariston jäsenistä, kahviammattilainen Elina Rahikainen.

“Oli kiva huomata, että kilpailussa oli mukana vaaleahkoja kahveja, joista maut ja sävyt oli helposti tunnistettavissa”, sanoo yksi kilpailun tuomareista, kahviammattilainen Lari Salomaa.

Paras suodatinkahvi on lappeenrantalaisen pienpaahtimon

Tuomaristo valitsi vuoden suodatinkahvin 19 eri kahvin joukosta. Voittajiksi julistettiin suodatinkahveista lappeenrantalaisen pienpaahtimon  Limited Negele Gorbitu Ethiopia -kahvi. Tuomaristo arvioi kahvien makeutta, tasapainoa ja jälkimakua sekä antoivat kaikille kahveille yleisarvosanan. Tuomarit maistelivat kahvit sokkona. Raati koostui kahvin ammattilaisista sekä ruoka-alan vaikuttajista, johon kuuluivat kahviammattilainen Hanna Huhtonen, kahvivaikuttaja ja -kirjailija Lari Salomaa, sommelier Kirsi Seppänen, kahviammattilainen Elina Rahikainen sekä somevaikuttaja ja barista Ali Qasim.

Suodatinkahvit kilpailussa valmisti puolueeton ammattilaisbarista. Kahvien tasalaatuisuuden ja samanlaisien valmistusolosuhteiden varmistamiseksi kilpailukahvit valmistettiin Moccamasterin CD Grand AO -keittimellä ja kahvipavut jauhettiin Wilfan Uniform WSFBS-100B -myllyllä. Valmistustapa valittiin niin, että kotioloissa pääsee samanlaisiin makuelämyksiin helposti maistelemaan vuoden suodatinkahvia.

Vuoden suodatinkahvi

1. Limited Negele Gorbitu Ethiopia, Lehmus Roastery (pienpaahtimo Lappeenrannasta)

2. Halo Beriti Ethiopia, Makea Coffee (pienpaahtimo Lappeenrannasta)

3. Black Diamond, Kahwe (pienpaahtimo Tampereelta)

“Voittajakahvi oli pehmeä ja moniulotteinen, pitkähkö marjainen ja karamellinen maku”, kuvailee Seppänen.

“Kahvissa oli kukkaisuutta, limeä ja omenaa sekä paljon makeutta ja hapokkuutta. Kahvin maku oli muuttuvainen, maku eli lämpötilan viiletessä”, kuvailee Huhtonen.

“Mausta erottui selkeä hedelmäisyys. Olisi kiva maistaa tätä myös manuaalisesti valmistettuna esimerkiksi V60:sellä”, kuvailee Salomaa.

“Voittajakahvi oli vahva, hedelmäinen ja siinä erottui selvät maut”, kuvailee Qasim.

“Kahvi oli erittäin tasapainoinen ja mausta löytyi viikunaa”, kuvailee Rahikainen.

Voittajakahvi on Lappeenrantalaisen Lehmus Roasteryn Limited Negele Gorbitu Etiopiasta, Yirgacheffen alueelta, Negele Gorbitun viljelijäyhteisöstä, lajikkeeltaan Heirloom Arabica. Kahvi on fermentoitu 35-48 tunnin ajan vesitankeissa ja sen jälkeen kuivatettu auringossa 18 vuorokauden ajan. Kahvi on kasvanut 1995-2020 metriä meren pinnasta. Lehmus Roastery kuvailee kahvia pehmeäksi, suutuntumaltaan täyteläiseksi kahviksi, jonka aromeissa vadelmaa, sitruksisuutta ja hedelmäisyyttä.

TIEDOTE 04/2020:

Tässä ovat vuoden parhaimmat suodatinkahvit

Pohjois-Euroopan suurin kahvifestivaali jouduttiin perumaan tältä vuodelta koronapandemian vuoksi, mutta Helsinki Coffee Festival järjesti vuoden suodatinkahvikilpailun tänään. Vuoden suodatinkahvi valittiin neljättä kertaa.

Kahvifestivaalilla on perinteisesti valittu vuoden suodatinkahvi, espresso sekä musta tee. Koronapandemian vuoksi peruttu tapahtuma päätti järjestää tänä vuonna kuitenkin vuoden suodatinkahville kilpailun. Suodatinkahvikilpailussa kilpaili 19 eri kahvia.

"Tämän vuoden kilpailussa oli paljon erilaisia kahveja laidasta laitaan. Kahveissa oli mukana runsaasti marjaisia kahveja ympäri maailman. Eniten kilpailussa oli kahveja Keniasta ja Kolumbiasta", sanoo yksi tuomariston jäsenistä, kahviammattilainen ja -kirjailija Lari Salomaa.

”Ihanaa, että pienpaahtimoita oli näin paljon mukana ja mahtavaa nähdä, miten laadukasta kahvia suomalaiset pienpaahtimot tarjoavat. Kymmenessä vuodessa suomalaisten paahtimoiden taso on noussut huimasti. Hienoa myös nähdä niin paljon arvokkaita kenialaisia kahveja mukana kilpailussa. Vaikka hajontaa kahvien välillä oli paljon, valtaosa oli selvästi laadukkaita”, kuvailee kahviammattilaisena vaikuttanut Viivi Ahtiainen.

”Hyvä myös nähdä mukana isoja paahtimoita, jotka vastaavat markkinoiden haasteeseen ja trendeihin”, Salomaa jatkaa.

Paras suodatinkahvi on porilaisen pienpaahtimon

Tuomaristo valitsi vuoden suodatinkahvin 19 kahvin joukosta. Voittajiksi julistettiin suodatinkahveista porilaisen pienpaahtimon Kenia AB Fram -kahvi. Tuomaristo arvioi kahvien makeutta, tasapainoa ja jälkimakua. Tuomarit maistelivat kahvit sokkona. Raati koostui kahvin ammattilaisista sekä ruoka-alan vaikuttajista, johon kuuluivat kahviammattilaisena vaikuttanut Viivi Ahtiainen, viiniasiantuntija Tuomas Meriluoto, kahvivaikuttaja ja -kirjailija Lari Salomaa sekä kokki ja keittokirjailija Meri-Tuuli Väntsi. 

Suodatinkahvit kilpailussa valmisti puolueeton ammattilaisbarista. Kahvien tasalaatuisuuden ja samanlaisien valmistusolosuhteiden varmistamiseksi kilpailukahvit valmistettiin Moccamasterin Kbgc982 ao -keittimellä ja kahvipavut jauhettiin Wilfan WSFB-100S-myllyllä. Valmistustavalla myös varmistettiin, että kotioloissa pääsee samanlaisiin makuelämyksiin helposti maistelemaan vuoden suodatinkahvia.

Tuomarit maistelevat kahvit sokkona. Suodatinkahvit arvioidaan makeuden, tasapainon ja jälkimaun perusteella. 

Vuoden suodatinkahvi

1. Kenia AB Fram, Porin Paahtimo

2. Kenya AA Gatina, Cafetoria Roastery

3. ”A+RPR” by Artisan & Robert Paulig Roastery (Kolumbia) 

”Voittajakahvi maistui arvokkaalta ja luumuiselta. Se oli sellainen hyvä pitopalvelukahvi, joka on ihana juoda aterian päätteeksi juhlissa”, kuvailee Meri-Tuuli Väntsi.

”Kahvi oli lämmin, punaviinimarjan makuinen. Sen maku paranee jäähtyessä ja se oli tasapainoinen makeuden ja hapokkuuden kanssa”, Ahtiainen luonnehtii.

Voittaja kahvi on pesty kenialainen, kotoisin Kenian lounaisosasta ja se on kasvanut Kiambun alueella mineraalisessa ja punasavisessa maaperässä 1860 metrin korkeudessa. Kahvilajike on SL28, SL34. Kahvitila Fram on toiminut vuodesta 1958 lähtien ja sitä johtaa James Kariuki. 

Vuoden 2020 suodatinkahvi valittiin 19 eri paahtimon kahveista, jotka olisivat osallistuneet Helsinki Coffee Festivalille.

Paahtimo + Kahvi

Robert Paulig Roastery + ”A+RPR” by Artisan & Robert Paulig Roastery

Finca Las Ventanas + Finca Las Ventanas tilakahvi, kolumbialainen

Kaffa Roastery + DIEGO SAMUEL, Colombia, El Tambo, Cauca, El Paraiso

Makea Coffee + Shantawene, etiopialainen

Johan & Nyström + Nicaragua, Un regalo de dios

Caffi + Etiopia Natural Nensebo Refisa

Rost Co. + Kenia, Sereng AA

Inka Paahtimo + Costa Rica, La ortiga

Porin Paahtimo + Kenia AB Fram

Pirkanmaan Paahtimo + Kenia Wamuguma AA

Vallilan Paahtimo (Meira) + Honduras Lempira

Lehmus Roastery + Kolumbia Jose Luis Valdesin tilalta

Helsingin Kahvipaahtimo + N:o 2

Slow Forest Coffee + Slow Forest Coffee, Light Roast

Paulig + Café Reykjavík

Cafetoria + Kenya AA Gatina

Kahwe + Ruanda Muka Kivu

Zóegas + Forza!

RPS Roastery + Afro Fusion Mixtape

TIEDOTE 04/2019:

Vuoden musta tee, suodatinkahvi ja espresso valittiin kahvifestivaaleilla viikonloppuna

Viidettä kertaa järjestetyillä Pohjois-Euroopan suurimmilla kahvifestivaaleilla valittiin ensimmäistä kertaa vuoden musta tee sekä kolmatta kertaa vuoden suodatinkahvi ja espresso. Tapahtumassa palkittiin myös Suomen paras paahtimo sekä kahvila kolmatta kertaa. Suomenmestaruuksista kilpailtiin kahvinmaistelussa ja Latte Artissa.

Kolmipäiväisillä festivaaleilla maisteltiin satoja kahveja ja teelaatuja, miteltiin eri kilpailuissa sekä hiljennyttiin Silent Tea Roomiin ja kahvimeditaatioon. Kaapelitehdas täyttyi pienistä ja suuremmista kahvipaahtimoista Suomesta, Ruotsista, Virosta, Perusta ja Indonesiasta. Kävijämäärä oli kaikkien aikojen suurin ja Helsinki Coffee Festival täytti Kaapelitehtaan 6500 kävijällä.

"Tänä vuonna tapahtumamme oli erityisen onnistunut. Festivaalikävijät viihtyivät tapahtumassa pitkään ja saimme erityisen hyvää palautetta lämpimästä tunnelmasta ja uudesta kattavasta sisällöstä. Myös teen ystävät löysivät tapahtumaamme, kun tee oli festivaaleilla mukana kahvin luontevana kaverina", iloitsee tapahtuman järjestäjä Maija Kestilä.

Paras musta tee, suodatinkahvi, espresso, paahtimo ja kahvila 

Festivaaleilla valittiin ensimmäistä kertaa vuoden musta tee sekä kolmatta kertaa vuoden suodatinkahvi ja espresso lauantaina 13.4. Tuomaristo valitsi vuoden suodatinkahvin 18 kahvin joukosta. Espressokilpailussa oli mukana 14 paahtimon espressoa. Vuoden musta tee valittiin 10 maustamattoman mustan teen joukosta. Voittajiksi julistettiin suodatinkahveista tallinnalaisen pienpaahtimo The Brick Roasteryn Kenia Nguttu AA -kahvi sekä espressoista lahtelaisen pienpaahtimo Caffin Colombia La Cristalina Bourbon. Tuomaristo arvioi kahvien makeutta, tasapainoa ja jälkimakua. Raati koostui kahvin ystävistä sekä ruoka-alan vaikuttajista, johon kuuluivat keittiömestari Henri Alen, kahvialan ammattilainen Hanna Huhtonen, näyttelijä Eero Ritala sekä sosiaalisen median kautta tuomareiksi valikoituneet kahvifanit Elisabeth Rundlöf ja Sami Singh.

Vuoden musta tee

1. Théhuoneen musta tee Yunnan Organic Wild Black

2. Pirkanmaan paahtimon musta tee Organic Cha Darjeeling Black

3. The Good Guys Kombuchan musta tee Copper Sunset (Singharaja Wirytips)

Vuoden suodatinkahvi

1. The Brick Roasteryn kahvi Kenia Nguttu AA

2. Jaettu toinen sija Cafetoria Roasteryn kahvi Kenya Gayuku-ini AA  sekä Robert Paulig Roasteryn kahvi Finca El Paraiso Plum

3. Caffin kahvi Etiopia Chelelektu Natural‍

Vuoden espresso

1. Caffin espresso Colombia La Cristalina Bourbon

2. Johan & Nyströmin espresso Fundamental

3. Pauligin espresso Tea Rose Paulig Kulma

Helsinki Coffee Festivaleilla ja tapahtuman nettisivuilla toteutetussa kyselyssä* yleisö pääsi äänestämään Suomen parasta kahvilaa. Suomen paras paahtimo valittiin tänä vuonna yleisöäänestyksen, tapahtumassa järjestetyn paahtimopitchauksen sekä vuoden suodatinkahvi -kilpailun pisteiden mukaisesti. Parhaimman kahvilan tittelin vei Helsingin Punavuoressa sijaitseva Kaffa Roastery ja Suomen parhaaksi paahtimoksi palkittiin Tolkkisissa sijaitseva Robert Paulig Roastery.

Suomen paras kahvila

1. Kaffa Roastery, Pursimiehenkatu 29 A, Helsinki

2. Good Life Coffee, Kolmas linja 17, Helsinki

3. Satamatie 6, Lappeenranta

Suomen paras paahtimo

1. Robert Paulig Roastery, Porvoo

2. Kaffa Roastery, Helsinki

3. Paulig, Helsinki

Tässä ovat vuoden 2019 jäätelöt ja suklaat

Viikonloppuna järjestetyillä Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla valittiin vuoden 2019 jäätelöt ja suklaat eri kategorioissa. Jäätelökategorioita olivat maito- ja kermajäätelöt, gelatot, vegaanijäätelöt ja sorbetit sekä tikut ja tuutit.

Kolmipäiväisellä Jäätelö- ja suklaakarnevaalilla maisteltiin myös kesän uutuusmakuja. Mukana oli lähes 40 näytteilleasettajaa pienemmistä artesaanijäätelön ja -suklaan valmistajista suurempiin jäätelö- ja suklaabrändeihin.

Voittajajäätelöt valitsivat Ilta-Sanomien Ruokalan toimittaja Josefiina Baraka, ruokabloggaaja ja -toimittaja Hanna Hurtta, ruokavaikuttaja ja toimittaja Timo Santala sekä kokki ja ravintoloitsija Tommi Tuominen.

Myös yleisö pääsi äänestämään karnevaalin parhaan jäätelön sekä suklaan.

Vuoden maito- ja kermapohjainen jäätelö

1. Pingviini Good, Mystic Mint

2. Fazer, Tutti Frutti

3. ChocoLab, Minttu-suklaa

Perustelu: “Taso oli yllättävän heittelevä maito- ja kermapohjaisissa jäätelöissä. Voittaja oli itselle yllättävä sen vuoksi, etten yleensä syö tällaista jäätelöä, mutta tämä oli selkeästi kategorian ykkönen. Ulkonäkö oli selkeästi paras ja herkullinen. Rakenne oli huikean hieno, jäätelö oli suussa sulavaa ja silkinpehmeää, ja siinä oli mukavasti rakenteita seassa. Maku oli erinomaisen hyvä”, Tommi Tuominen kuvailee voittajajäätelöä.

Vuoden gelato

1. Bus Gelato, Vegaaninen pistaasi

2. Ciao! Caffe, Pistaasi

3. ChocoLab, Appelsiini-suklaa

Perustelu: ”Jäätelönteon kuninkuuslajissa gelatossa oli todella monta hyvää jäätelöä mukana. Voittaja erottui kuitenkin selkeästi edukseen. Tässä voitossa oli merkityksellistä se, että vegaanijäätelö onnistui olemaan paras maito- ja kermapohjaisten jäätelöiden joukossa”, summaa Timo Santala gelatokategoriaa.

Vuoden vegaanijäätelö ja sorbetti

1. Robert’s Coffee Gelato Factory, Pistaasi

2. Suomen Jäätelö, Raparperisorbetti

3. La Gelateria, Vegaaninen hasselpähkinä I.G.P Piedmont (Tonda gentile)

Perustelu: “Minulla oli useampi suosikki tässä kategoriassa, joille annoin eniten pisteitä. Voittaja oli todella hyvä, jonka jälkeen oli vaikea löytää yhtä hyvää jäätelöä”, kuvailee Josefiina Baraka voittajaa.

Tikut ja tuutit

1. Robert’s Coffee Gelato Factory, 3 x Pistachio

2. Påps & Skål, Mansikka-cantaloupe-minttu

3. Classic, Blond Chocolate

Perustelu: “Tämä oli kategoria, jossa oli vähiten kilpailijoita ja ne olivat kaikki keskenään tosi erilaisia. Tuomariston suosikki nousi joukosta ihan selkeästi. Siinä oli ulkonäkö, maku ja rakenne kohdillaan”, kuvailee Hanna Hurtta.

 Yleisön valinta: paras jäätelö

1. Kolmen Kaverin Jäätelö, Suklaatryffeli

2. Robert’s Coffee Gelato Factory, Pistaasi

3. Bus Gelato, Hattara

Yleisö pääsi myös äänestämään omia jäätelö- ja suklaasuosikkejaan tapahtuman kyselyssä.

Vuoden maitosuklaa

1. PetriS Chocolate Room, Vadelma-maitosuklaa

2. Kultasuklaa, Hasselpähkinä-cappucino

3. Dammenberg, Origin 43 % Venezuela maitosuklaa

Perustelu: ”Tuomariston mielestä voittajamaitosuklaa oli kaunis. Siinä oli tekstuuria ja maku oli tasapainoinen”, perustelee Mona Tähtinen.

Vuoden tumma suklaa

1. Kortteli Deli/Valrhona, Caraibe 64 %

2. RED-suklaa, Red Extra Dark

3. PetriS Chocolate Room, Suola-manteli

Perustelu: ”Tumma suklaa -kategorian voittaja erottui selkeästi puhtaalla maullaan. Monissa muissa tummissa suklaissa oli aika paljon erilaisia vivahteita, mutta tässä oli selkeästi puhdas ja hyvä kaakaon maku”, perustelee Heikki Liekola.

Vuoden vegaanisuklaa

1. Tallipihan suklaapuoti, ChocoMe Marjakimara

2. Suklaatäplä/Valrhona, Manteli-pähkinäsuklaa

3. Dammenberg, Sokeriton vadelma tumma suklaa 55 %

Perustelu: “Vegaanisarjan suklaat kiinnostavat kaikkein eniten tällä hetkellä, sehän on kova trendi. Tuomariston suosikki oli tosi kaunis ja marjaisa. Voittajasuklaan marjat olivat kivasti suklaan päällä niin, etteivät ne sekoittaneet suklaan makua”, kuvailee Kati Jaakonen.

Vuoden konvehti & täytesuklaa

1. Kortteli Deli/Suklaatäplä, ABG praliini valkosuklaa konvehti

2. Petris Chocolate Room, Lakritsi-maitosuklaa

3. RED-suklaa, Maitosuklaakonvehti pehmeällä pähkinätäytteellä

Perustelu: Voittajasuklaa oli selvästi kaikista kaunein. Se oli kuin taideteos, jossa näkyi upeasti käsityön jälki. Siinä oli kiiltävä monivärinen päällys ja kuoren suhde täytteeseen oli täydellinen. Kuori oli kova, mutta silti ohut. Kun sitä haukkasi, sisus yhdistyi kivasti täytteeseen”, kuvailee Tommi Koivisto.

Yleisöraadin vuoden maitosuklaa

1. PetriS Chocolate Room, Vadelma-maitosuklaa

2. Tallipihan suklaapuoti, NelleUlla Caramel-Seasalt

3. RED-suklaa, Maitosuklaa macadamia & hasselpähkinä

Yleisöraati valittiin neljästä vapaaehtoisesta karnevaalivieraasta ja he arvostelivat yhden kategorian.

Yleisön valinta: paras suklaa

1. Panda, Salmiakkivalkosuklaa

2. Kultasuklaa, Rocky Road

3. Tallipihan suklaapuoti/La Praline, Suklaatryffeli merisuola

TIEDOTE 04/2018:

Vuoden suodatinkahvi ja espresso valittiin kahvifestivaaleilla viikonloppuna

Pohjois-Euroopan suurin kahvifestivaali Helsinki Coffee Festival keräsi yhteen suomalaisia ja kansainvälisiä paahtimoita, kahviammattilaisia ja kahvinystäviä viikonloppuna. Tapahtumassa valittiin vuoden suodatinkahvi ja vuoden espresso sekä yleisöäänestyksellä Suomen paras paahtimo ja kahvila toista kertaa. Festivaaleilla kilpailtiin myös kahvinmaistelun ja suodatinkahvin valmistuksen suomenmestaruudesta. Helsinki Coffee Festival täytti Kaapelitehtaan lähes 6000 kävijällä.

Viikonloppuna neljättä kertaa järjestetty Helsinki Coffee Festival saavutti jälleen suuren suosion. Kolmipäiväisillä festivaaleilla maisteltiin eri kahveja ympäri maailman, opeteltiin itse valmistamaan kahvia erilaisilla menetelmillä sekä huoltamaan ja puhdistamaan laitteita. Tapahtumassa keskusteltiin myös muun muassa kahvin alkuperästä, veden merkityksestä, kahvitrendeistä ja siitä, mitkä asiat kahvin laatuun ja makuun vaikuttavat. Lisäksi yleisö pääsi oppimaan, kokeilemaan ja maistelemaan festivaaleilla mukana olleiden osastojen labeissa kahviammattilaisten opastuksella.

"Tänä vuonna meillä oli mukana ennätysmäärä kahvialan yrityksiä ja kansainvälisiä paahtimoita", iloitsee tapahtuman järjestäjä Maija Kestilä. 

Paras suodatinkahvi, espresso, paahtimo ja kahvila

Festivaaleilla valittiin toista kertaa vuoden suodatinkahvi ja espresso lauantaina 21.4. Tuomaristo valitsi vuoden suodatinkahvin yleisön edessä 16 eri paahtimon kahvista. Espressokilpailussa oli mukana 15 paahtimon espressoa. Voittajiksi julistettiin suodatinkahveista lahtelaisen pienpaahtimo Caffin Ethiopia Kayon Mountain Natural -kahvi sekä espressoista voikkaalaisen pienpaahtimon Inka Paahtimon Natural Etiopia. Tuomaristo arvioi kahvien makeutta, tasapainoa ja jälkimakua. Raati koostui ruoka- ja kahvialan vaikuttajista, johon kuuluivat ruokakirjailija Hanna Gullichsen, Liemessä-bloggari Jenni Häyrinen, bloggari Viena K, Vuoden Barista 2017 Jarno Peräkylä, Slurp -kahvipalvelun Tero Rehula sekä Uuttaja-kahvibloggaaja Juuso Viljanen.

Vuoden suodatinkahvi

1. Caffi, Ethiopia Kayon Mountain Natural

2. Lehmus Roastery, Gesha 1931

‍3. Rocket Bean Roastery, Rocket Bean Indonesia

Vuoden espresso

1. Inka Paahtimo, Ethiopia Gelana Abaya

2. Tres Cabezas, Yirgacheffe Kochere Ethiopia

3. Rocket Bean Roastery, Rocket Bean Magic Pussy

Helsinki Coffee Festivaleilla ja tapahtuman nettisivuilla toteutetussa kyselyssä* yleisö pääsi äänestämään Suomen parasta paahtimoa ja kahvilaa. Parhaimman paahtimon tittelin ja kahvilan tittelit vei lappeenrantalainen pienpaahtimo Lehmus Roastery. 

Suomen paras kahvila

1. Satamatie 6, Lappeenranta

2. Kaffa Roastery, Pursimiehenkatu 29 A, Helsinki

3. Good Life Coffee, Kolmas linja 17, Helsinki

Suomen paras paahtimo

1. Lehmus Roastery, Lappeenranta

2. Kaffa Roastery, Helsinki

3. Good Life Coffee, Helsinki

Nämä ovat vuoden jäätelöt ja suklaat 2018

Suomen ensimmäinen jäätelöön ja suklaaseen keskittyvä tapahtuma järjestettiin viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla. Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla tutustuttiin kesän uutuusmakuihin ja maisteltiin jäätelöä sekä suklaata yli 30 osastolla. Karnevaaleilla valittiin vuoden 2018 jäätelöt ja suklaat. Tuomariston lisäksi myös yleisö valitsi omat suosikkinsa.

Vuoden jäätelöt 2018:

Vuoden jäätelöt valittiin viidessä eri kategoriassa: maito- ja kermajäätelö, gelato, vegaanijäätelö, sorbetti sekä tikut & tuutit. 

Jäätelötuomaristoon kuuluivat ruokabloggari Saara Atula, Top Chef -voittaja Teemu Laurell, ruokatoimittaja Eeva Paljakka sekä ruokavaikuttaja Sikke Sumari. He arvioivat jäätelön makua, ulkonäköä, koostumusta ja suutuntumaa.

Vuoden maito- ja kermapohjainen jäätelö 

1. Robert’s Coffee Gelato Factory, Lemon-pie Mascarpone

2. Kolmen Kaverin Jäätelö, Vadelma & Valkosuklaa

3. Magnum, Chocolate & Hazelnut Praliné Pint

Vuoden gelato 

1. Jädelino, Pistaasi Verde di Bronte PDO

2. Robert’s Coffee Gelato Factory, Lemon-pie Mascarpone

3. Ape Gelato, Toffee e Sale – suolainen toffee

3. Valsoia, Maidoton suklaa-vaniljajäätelö

Vuoden sorbetti 

1. Robert’s Coffee Gelato Factory, Mustikka-lime

2. Chocolab, Mango-sorbetti

3. Chocolab, Vadelma-sorbetti

Tikut & tuutit 

1. Ben & Jerry’s, Wich Peanut Butter Cup

2. Magnum, Chocolate & Hazelnut Praliné -puikko

3. DIONE, Vanilla salted caramel stick

Yleisön valinta, paras jäätelö 

1. Kolmen Kaverin Jäätelö, Pistaasi & Pistaasi

2. Robert’s Coffee Gelato Factory, Porkkanakakku

3. Jymy, Kermakaramelli

Vuoden suklaat 2018:

Vuoden suklaat valittiin neljässä eri kategoriassa: maitosuklaa, tummasuklaa, vegaanisuklaa ja konvehti/täytesuklaa.

Suklaaraatiin kuuluivat ruokatoimittaja Uura Hagberg, kakkutaiteilija Emma Ivane, mestarikokki Sasu Laukkonen sekä bloggaaja Anne Pfitzner. Tuomaristo arvioi suklaan makua, ulkonäköä ja koostumusta.

Vuoden maitosuklaa

1. PetriS Chocolate Room, Vadelma-maitosuklaa

2. Kortteli Deli, Valrhona Caramel 36 % maitosuklaa

3. Tallipihan Suklaapuoti, ChocoMe F119

Vuoden tummasuklaa 

1. Kortteli Deli, Valrhona Manjari 64 % tummasuklaa

2. Chjoko, Tyrnisuklaa

3. PetriS Chocolate Room, Pähkinävadelma

Vuoden vegaanisuklaa 

1. Goodio, ChocOat Sweet Licorice

2. Goodio, ChocOat Cool Mint

3. PetriS Chocolate Room, Veriappelsiinipraliini

Vuoden konvehti/täytesuklaa

1. Kortteli Deli/Suklaatäplä, Passion-lakritsimaitosuklaa

2. PetriS Chocolate Room, Mustaherukkapraliini

3. Chjoko, Mojitopraliini

Yleisöraadin vuoden maitosuklaa

1. PetriS Chocolate Room, Vadelma-maitosuklaa

2. Tallipihan Suklaapuoti, ChocoMe F119

3. Simply Chocolate, Nutty Things

Yleisön valinta, paras suklaa 

1. Tallipihan Suklaapuoti, La Praline

2. Chjoko, Passion

3. Goodio, ChocOat Sweet Licorice

TIEDOTE 04/2017:

Vuoden suodatinkahvi ja espresso valittiin kahvifestivaaleilla viikonloppuna

Pohjois-Euroopan suurin kahvifestivaali Helsinki Coffee Festival keräsi yhteen suomalaisia ja kansainvälisiä paahtimoita, kahviammattilaisia ja -harrastajia viikonloppuna. Tapahtumassa valittiin vuoden suodatinkahvi ja vuoden espresso sekä yleisöäänestyksellä Suomen paras paahtimo sekä kahvila toista kertaa. Helsinki Coffee Festival täytti Kaapelitehtaan lähes 6000 kahvin ystävästä viikonloppuna. Festivaaleilla miteltiin myös kahvinmaistelun suodatinkahvin valmistuksen suomenmestaruudesta sekä Vuoden Barista -tittelistä.

Viikonloppuna kolmatta kertaa järjestetty Helsinki Coffee Festival saavutti jälleen suuren suosion ja kasvoi yli 20 prosenttia kävijämäärältään. Kolmipäiväisillä festivaaleilla opeteltiin valmistamaan itse kahvia erilaisilla menetelmillä, huoltamaan ja puhdistamaan laitteita sekä tunnistamaan erilaisia makuvivahteita ja -pareja. Tapahtumassa keskusteltiin myös muun muassa kahvin viljelystä, alkuperästä, eettisyydestä, uutuuksista ja outouksista sekä siitä, mitkä asiat kahvin laatuun ja makuun vaikuttavat. Lisäksi yleisö pääsi oppimaan, kokeilemaan ja maistelemaan festivaaleilla mukana olleiden osastojen labeissa kahviammattilaisten opastuksella.

"On hienoa huomata, että yhä useampi on kiinnostunut siitä, mitä kahvia juo ja miten lempijuomasta saa laadukkaampaa myös kotona", iloitsee tapahtuman järjestäjä Maija Kestilä.

Paras suodatinkahvi, espresso, paahtimo ja kahvila

Festivaaleilla valittiin ensimmäistä kertaa vuoden suodatinkahvi ja espresso lauantaina 22.4. Tuomaristo valitsi vuoden suodatinkahvin yleisön edessä 15 eri suomalaisen paahtimon kahvista. Espressokilpailussa oli mukana 16 paahtimon espressoa. Voittajiksi julistettiin suodatinkahveista helsinkiläisen pienpaahtimo Rost & Co.:n guatemalalainen Finca Montejo sekä espressoista tukholmalaisen kahvipaahtimo Johan & Nyströmin 5th Estate. Tuomaristo arvioi kahvien makeutta, tasapainoa ja jälkimakua.

Vuoden suodatinkahvi

1. Rost & Co., Finca Montejo, Guatemala

2. Jaettu sija: Cafetoria Roastery, Karimikui AA, Kenya

2. Jaettu sija: Good Life Coffee, Wote, Ethiopia

Vuoden espresso

1. Johan & Nyström, 5th ESTATE

2. Kaffa Roastery, Espindola, Ecuador

3. Paulig, Amaro Gayo By Asnakech Thomas, Ethiopia

Helsinki Coffee Festivaleilla ja tapahtuman nettisivuilla toteutetussa kyselyssä* yleisö pääsi äänestämään Suomen parasta paahtimoa ja kahvilaa. Parhaimman paahtimon tittelin vei lappeenrantalainen pienpaahtimo Lehmus Roastery ja parhaimman kahvilan helsinkiläinen kahvila/pienpaahtimo Kaffa Roastery. 

Suomen paras kahvila

1. Kaffa Roastery, Pursimiehenkatu 29 A, Helsinki

2. Johan & Nyström, Kanavaranta 7 C, Helsinki

3. Good Life Coffee, Kolmas linja 17, Helsinki

Suomen paras paahtimo

1. Lehmus Roastery, Lappeenranta

2. Kaffa Roastery, Helsinki

3. Paulig, Helsinki

EN

FI

Herkullisempaa palvelua evästeillä
Käytämme palveluissamme evästeitä, joiden avulla palvelumme toimivat toivotulla tavalla ovat sinulle houkuttelevampia.

Voit antaa suostumuksesi painamalla "Hyväksy". Voit myös muuttaa valintojasi myöhemmin "Evästeasetukset"-linkin kautta.
Tietosuojaseloste